tiistai 1. huhtikuuta 2014

Esittelyssä Bandsintown

Tavoitteeani on tutustua sosiaaliseen mediaan niin, että pystyn tulevaisuudessa hyödyntämään sitä tehokkaammin bändini markkinoinnissa. Päätin lähteä kokeilemaan Bandintown-sovellusta, joka on live-musiikin suurkuluttajien aarreaitta. Olen käyttänyt sovellusta bändini puolesta jonkin verran, mutta en ole tutustunut siihen aiemmin fanin näkökulmasta. Esittelen tässä blogissa hieman molempia puolia.

 
Bandsintown-sovellus Androidille


Kirjauduin sovellukseen Facebook-tunnuksillani, jolloin Facebookissa seuraamani artistit päätyivät automaattisesti sovelluksessa seurattujen listalle. Bandsintown suosittelee eri artistien tapahtumia käyttäjän musiikkimieltymysten pohjalta. Hetken palloilun jälkeen onnistuin lisäämään ja poistamaan artisteja seurattujen listalta. Mysteeriksi jäi kuitenkin vielä, voiko tiettyjen artistien ehdotuksia estää ilmestymästä puhelimeen.



Artistien seuraaminen manuaalisesti

Sovelluksen käyttäjät voivat seurata artistien lisäksi tapahtumanjärjestäjiä sekä toisiaan. Käyttäjät voivat ilmoittaa osallistuvansa ja kutsua kavereitaan johonkin tiettyyn tapahtumaan. Käyttäjät voivat keskustella toistensa kanssa tapahtuma-alustalla tai vaikkapa kysyä lisätietoja tapahtumasta.

Esimerkki Bandsintown-tapahtumasta
Sovellus sopii live-musiikkia arvostaville musiikinkuuntelijoille ja sitä voisi kokeilla työelämässä virkistyskäytössä.


Bandsintown artistin työkaluna


Yli 200 000 artistia käyttää sovellusta omien kiertueidensa markkinointiin verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Itse olen käyttänyt Bandsintownia jo hieman bändini puolesta. Täyden Facebook-integroinnin ansiosta artisti voi käyttää Bandsintownia kätevästi Facebook-sovelluksena.

Artistin Bandsintown-alusta

Sovelluksen avulla luodut tapahtumat voi yhdistää esim. artistin verkkosivuille, blogiin, Facebookiin ja Twitteriin. Sovelluksen tarkoituksena on auttaa mm. indieartisteja hallinnoimaan keikkakalentereitaan. Keikkojen promoaminen on vaivatonta Bandsintownin avulla, sillä sovellus lähettää esim. artistin keikoille osallistuville käyttäjille automaattisesti muistutuksia tulevista keikoista. Itse aion tulevaisuudessa käyttää sovellusta enemmänkin keikkojen promoamiseen.

2 kommenttia:

  1. Wau - tämä esittely on hieno kahdesta syystä: Onnistuit löytämään sovelluksen, josta en muista aikaisemmin lukeneeni. Olet mainiosti höystänyt tarinaa kuvilla, jolloin palvelusta syntyy heti "oikea" mielikuva. Taidanpa twiitata tämän muillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilo on täysin meikäläisen puolella! Arvelinkin, ettei Bandsintown välttämättä ole vielä kaikille tuttu, mikä oli osasyy valintaan.

      Poista