Tavoitteeani on tutustua sosiaaliseen mediaan niin, että pystyn tulevaisuudessa hyödyntämään sitä tehokkaammin bändini markkinoinnissa. Päätin lähteä kokeilemaan Bandintown-sovellusta, joka on live-musiikin suurkuluttajien aarreaitta. Olen käyttänyt sovellusta bändini puolesta jonkin verran, mutta en ole tutustunut siihen aiemmin fanin näkökulmasta. Esittelen tässä blogissa hieman molempia puolia.
Sovelluksen käyttäjät voivat seurata artistien lisäksi tapahtumanjärjestäjiä sekä toisiaan. Käyttäjät voivat ilmoittaa osallistuvansa ja kutsua kavereitaan johonkin tiettyyn tapahtumaan. Käyttäjät voivat keskustella toistensa kanssa tapahtuma-alustalla tai vaikkapa kysyä lisätietoja tapahtumasta.
![]() |
Esimerkki Bandsintown-tapahtumasta |
Bandsintown artistin työkaluna
Yli 200 000 artistia käyttää sovellusta omien kiertueidensa markkinointiin verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Itse olen käyttänyt Bandsintownia jo hieman bändini puolesta. Täyden Facebook-integroinnin ansiosta artisti voi käyttää Bandsintownia kätevästi Facebook-sovelluksena.
![]() |
Artistin Bandsintown-alusta |
Sovelluksen avulla luodut tapahtumat voi yhdistää esim. artistin verkkosivuille, blogiin, Facebookiin ja Twitteriin. Sovelluksen tarkoituksena on auttaa mm. indieartisteja hallinnoimaan keikkakalentereitaan. Keikkojen promoaminen on vaivatonta Bandsintownin avulla, sillä sovellus lähettää esim. artistin keikoille osallistuville käyttäjille automaattisesti muistutuksia tulevista keikoista. Itse aion tulevaisuudessa käyttää sovellusta enemmänkin keikkojen promoamiseen.
Wau - tämä esittely on hieno kahdesta syystä: Onnistuit löytämään sovelluksen, josta en muista aikaisemmin lukeneeni. Olet mainiosti höystänyt tarinaa kuvilla, jolloin palvelusta syntyy heti "oikea" mielikuva. Taidanpa twiitata tämän muillekin. :)
VastaaPoistaKiitos, ilo on täysin meikäläisen puolella! Arvelinkin, ettei Bandsintown välttämättä ole vielä kaikille tuttu, mikä oli osasyy valintaan.
Poista