Sosiaalinen media tutuksi -kurssin tehtäviin kuului tutustua vähintään kahteen julkiseen some-sovellukseen, joissa voidaan käsitellä kuvaa ja ääntä. En ole aiemmin käyttänyt mitään videon muokkaamiseen tarkoitettua sovellusta, joten päätin ottaa sellaisen testiin. Valitsin WeVideon ilmaisen version tarkastelun kohteeksi, sillä se vaikutti mukavan simppeliltä aloittelijalle.
Hyvää sovelluksessa oli nimenomaan helppokäyttöisyys, mutta se sopii lähinnä peruskäyttöön. Useasta otoksesta voi leikata sopivan videon,valita teeman, perusefektejä ja valmista taustamusiikkia. Ilmaisversiossa videon loppuun tulee WeVideon tekstit.Videot voi julkaista suoraan suoraan sovelluksesta esim. Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa tai Vimeossa.
Kokeilemani yksityishenkilöille suunnattu ilmaisversio sovelluksesta sopii parhaiten yksityiskäyttöön. Sovelluksesta on kuitenkin myös omat versionsa yrityksille sekä kouluille, joita voi hyödyntää niin ulkoisessa sekä sisäisessä viestinnässä.
Oivallinen esittelyvalinta! Videosovelluksiakin alkaa olla jo kymmenittäin. Usein sovelluksien yhteydessä on omat versionsa eri käyttäjäryhmille. Selvititkö, miten pitkiä videoita WeVideolla voi tehdä?
VastaaPoista