Pituudella on
väliä – some-postauksissa nimittäin. Törmäsin Kervan Leen (Fast Company) kirjoitukseen,
jossa syvennytään ihanteellisiin some-postausten, blogien ja otsikoiden
pituuteen. Suosittelen aiheesta
kiinnostuneita lukaisemaan sen itsekin.
Yllättävää oli
se, että itse asiassa Twitterissä voi menestyä pidemmillä postauksilla kuin
Facebookissa tai Google+:ssa, joissa merkkejä on käytettävissä enemmän kuin
Twitterissä. Vai onkohan siinä syy asiaan?
- The Buddy Median tutkimuksen mukaan 71–100 merkin Twitter-päivityksiä eli twiittejä uudelleentwiitattiin kaikista eniten.
- Parhaiten Facebookissa pärjäävät 40 merkin päivitykset, ja alle 80 merkin Facebook-postaukset sitouttavat 66 % paremmin kuin yli 80 merkin postaukset.
- Google+:n käyttäjiin vetoavat parhaiten alle 60 merkin otsikot.
- Ihanteellisen bloggauksen ehtii lukea 7 minuutissa (1600 sanaa).
Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että mahdollisimman helposti silmäiltävät päivitykset toimivat parhaiten. Usein uutisvirtaa selaa silmäillen ja kuvia katsellen. Kaikista kiinnostavimpiin juttuihin voi paneutua tarkemmin. Harvoin kuitenkaan silloinkaan haluan lukea itse päivityksestä tekstiä kappaletolkulla, vaan mieluummin luen silloin pidemmän jutun linkin takaa.
Millasia huomioita olette tehneet asiasta?
Olet löytänyt hyviä vinkkejä. Minä yleensä katson otsikot ja silmäilen postaukset. Kiinnostavimmat luen toki tarkemmin.
VastaaPoistaMielenkiintoinen artikkeli, enpä olisi ajatellut että postauksella olisi oikeasti merkitystä :) Kun oikein ajattelee niin varmasti se pitää kuitenkin ihan paikkaansa!
VastaaPoistaItse huomioni kiinnittyy eniten kuviin ja kaikista lyhyimpiin julkaisuihin. Pitkät julkaisut jää monesti lukematta. Jotkut pitkätkin julkaisut tosin osaavat kiinnittää huomion hyvin, jolloinka nekin tulee luettu alusta loppuun.
Jos blogissa on ihan toooooodella pitkä postaus ja pitkät kappaleet, en jaksa lukea (tai edes silmäillä) niitä. Aiheen täytyisi olla ihan superkiinnostava (lukeakseni sen) ja koska niin kuitenkin harvoin on, skippaan pitkät postaukset lähes automaattisesti.
VastaaPoista