tiistai 8. huhtikuuta 2014

Havaitsin hyötyneeni jo tutkimusmatkoistani somen uumenissa

Viime päivät olen pakertanut erilaisten promotekstien ja tiedotteiden sekä bänditreenien parissa. Bändini My Reflection julkaisee tämän viikon perjantaina 11.4. uuden singlen sekä ensimmäisen musikkivideonsa. Lisäksi soitamme torstaina 10.4. Wacken Metal Battlen semifinaalissa On The Rocksissa Helsingissä.

Olen ollut todella innoissani niin tulevasta julkaisusta kuin sen promoamisen suunnittelustakin. On ollut myös mukava huomata, että somen tutkimiseen käytetystä ajasta on konkreettista hyötyä. Sosiaalisen median hyödyntäminen promootion toteuttamisessa tuntuu luontevalta ja pöhinää on havaittavissa aiheen ympärillä.

Kerron perjantaina tarkemmin, miten julkaisuun pääsee käsiksi. :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että tutkimusmatkat ovat olleet tuloksellisia. Kirjoita promopostaus niin me luukutetaan sitä somessa.

    VastaaPoista