HAAGA-HELIAssa opiskeleva Simo Parviainen (Activeark JWT) piti kurssin toisen webinaarin 26.3. brändin hallinnasta sosiaalisessa mediassa. Kuuntelen aina mielenkiinnolla ajatuksia markkinoinnin ja viestinnän parissa työskenteleviltä, eikä tämä webinaari ollut poikkeus.
Olen pohtinut paljon someen liittyviä asioita bändini takia. Huomasin webinaaria kuunnellessani, että olin tehnyt paljon samoja päätelmiä esim. siitä, miten somea kannattaa tai ei kannata käyttää. Sain kuitenkin hyviä vinkkejä siihen, miten miten some-tilien hallintaa voidaan helpottaa ja toisaalta myös lisätä some-toimenpiteiden suunnitelmallisuutta.
Eniten kuitenkin pidin Simon esille nostamista caseista. Olin onnistunut välttämään Kickers-ilmiöön törmäämisen, joten siihen oli kiinnostavaa tutustua – onhan musiikkibisneksessäkin nykyään on kyse juuri ilmiöistä. Universal Musicin markkinointijohtaja Kimmo Valtanen totesi M&M:n haastattelussa (21/2013, s. 13),
että valta on siirtynyt levy-yhtiöiltä faneille. Ilmiöitä ei kuitenkaan
hänen mukaansa voi manipuloida tai puhaltaa tyhjästä, vaan kyse on
aidosta vuoropuhelusta artistin ja fanien välillä.
Aion palata aiheeseen tarkemmin myöhemmin, mutta haluaisin nyt kysyä kurssitovereiltani, opettajiltani ja muilta lukijoiltani seuraavaa:
Kysymystäsi joutuu vähän pohtimaan. Kiinnostuksen heräämiseen vaikuttanee, millaisia artisteja ylipäätään seuraa ja miten sen tekee. Jotain erottuvaa ja tavallisuudesta poikkeavaa siihen yleensä tarvitaan. Vallan siirtyminen faneille pitää varmasti paikkansa.
VastaaPoistaTavallisuudestakin voi poiketa todella monella tavalla. Varmasti erilaisilla ilmiöillä on kuitenkin siitä huolimatta jotain yhtäläisyyksiä.
PoistaVaikea kysymys.
VastaaPoistaTuosta Kickers-ilmiötä haluaisin kommentoida sen verran, että tietyn tyyppisissä, seuraamissani blogeissa, tuo ilmiö oli aivan käsittämätön. Koska nämä Kickers-bloggarit koostuivat lähinnä minun ikäisistäni, 30+, oli kaikki blogi-ja instagram-jutut nimeomaan sillä samalla ajatuksella "Miten ihmeessä nämä joskus lopetettiin?" eli hyvinkin samalla ajatuksella kuin se Simon näyttämä videokin oli tehty. He eivät siis ilmeisesti ymmärtäneet olleensa "mainonnan uhreja" vaan luulivat iskeneensä kiinni johonkin "Pelastetaan Kickers"-kampanjaan (?) :D
Tämä ja se Huuto.netin mainoskampanja olivat mielestäni aivan kertakaikkisen nerokkaita. Epämainosmaisia, mutta epäilemättä todella tehokkaita. Teki mieli mennä itsekin klikkailemaan Huuto.nettiin ja ostamaan uusia sisustusjuttuja sieltä.
Bändeissä ja artisteissa tehoaa selvästi nykyisin sellainen humaani ja helposti lähestyttävä mielikuva. Olen seurannut mielenkiinnolla tätä Cheek-huumaa ja siinä näkyy mielestäni selkeästi juuri se, että kun julkisuuskuvaa saatiin poljettua vähän nöyremmäksi ja herttaiseksi, räjähti suosio käsiin.
Kiitos kommentistasi ja Kickers-ilmiötä koskevista havainnoistasi! Olen samaa mieltä siinä, että se ja Huuto.netin mainoskampanja olivat todella hyviä.
PoistaOlet oikeassa, menestyvät artistit ovat usein helpostilähestyttäviä ja heidän musiikkiinsa on helppo samastua. Toisaalta artistien kuitenkin odotetaan erottuvan tavallisista tallaajista jollain tavalla. Artistin lavapersoonan tulee myös tukea musiikkia. Metallimusiikki on usein sen verran aggressiivista, että se vaatii bändin jäseniltä kovempaa asennetta, jotta bändi olisi uskottava. Asenteen on kuitenkin tultava aidosti, joten se edellyttää heittäytymistä.